maanantai 16. joulukuuta 2013

pikkujoulutonttuiluun

 Järjestimme äitini kanssa pienet sukupikkujoulut. Kakkua ei ollut alunperin tarkoitus tehdä, mutta minkäs sitä itselleen voi.. Kun ei ollut kiire, se piti pikaisella kakuntekopäätöksellä itselleen tehdä! :)
Ujo tonttutyttö tepasteli istumaan kakun päälle.
Kuusipuut pursotin simppelisti voikreemistä ja sirottelin tomusokeria oksille. Tähdet ovat kaupan valmiskoristeita. Tonttunen on tehty tuttuun tapaan sokerimassasta, joka maistuu meidän lapsille. ;) Lumi, eli kakun pinta on kuorrutettu ihanan valkoisella Flora vispillä. Tumman kakkupohjan väliin tein simppelin wiener nougat-täytteen kermasta, wiener nougat crushista ja tuorejuustosta. Oli aika namia!
Jännittävää joulunodotusta kaikille <3

lauantai 7. joulukuuta 2013

uninen kisu

Kakku kukkien ja kissojen ystävälle koostuu luonnollisesti kissasta ja kukista. :)
 Kisun turkki on tehty kaakaokreemistä, viikset riisinuudelista ja muut härpäkkeet sokerimassasta. Täytyy sen verran kehua itteään, että KERRANKIN valmistelin hommani niin, että kakunkoonti-iltana olin valmis jo ennen puolta yötä. Uskomatonta mutta totta! :D
 Kesäpuutarha tuli talven keskelle.
 Kisumisun sisuksista löytyy kaakaopohja mangorahkalla ja suklaamoussella höystettynä. :)

Vielä onnittelut Marja-Leenalle! :)

maanantai 2. joulukuuta 2013

sähkömiehelle

Sähkömies täytti 24v. Sen kunniaksi täytyi tietenkin tarjota sähköistä kakkua. :)
 Sähkökakun ränsistyneet seinät on tehty kaakaolla maustetusta kermavaahdosta ja koristeet sokerimassasta.
 Sulakkeen tekeminen oli erityiskivaa, koska siihen sai rustattua pienen jujun. :)



Onnea Mikko! :)