keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Sunnuntain kermapläjäys, eli "kääretorttukakku"

Vihdoin ja viimein tein päätöksen uuden yleiskoneen hankinnasta! Lasten kanssa kun on kotona, ei pankkitili pääse varsinaisesti pullistelemaan, joten olen tätäkin hankintaa lingannut mahdollisimman pitkään. Nyt tuli kuitenkin mitta täyteen isän vanhan sähkövatkaimen kanssa tanimisesta ja päätinkin päästää sen vähän helpompiin hommiin ennen kuin rikon sen(kin). Edellisen halpiskoneenihan sain särjettyä ja anopin minulle lahjoittama konekin tuottaa lähinnä hammasten kiristelyä ja ärräpäitä, kun säädöt (ilmeisesti hapettumisen vuoksi, arveli appiukko) toimivat kuten itse tahtovat. :D Uudesta Kenwood Majoristani toivonkin nyt eeeeerittäin pitkäaikaista elinkumppania. ;)

Pakkohan uusi perheenjäsen oli töihinkin päästää, joten oli testikakun aika! Samalla päätin kokeilla ns.kääretorttukakun tekemistä. :)

Tällainen pläjäys tällä kertaa! Pursotukset on kerrankin tehty ehdalla vispi-kermalla. Ei mitään maailman näppärintä pursotettavaa mielestäni. Kerma lähtee helposti sulamaan pussin sisällä käsien lämmön vaikutuksesta ja pian neste valuu pitkin käsiä. :P

Jälleen kerran sokerimassa-ruusuja. Nyt sain ahaa-elämyksen ruusuköynnöksestä kakun ympärillä. Mielestäni se näyttikin aika sievältä korkean kakun ympärillä. :)

Tältä näyttää "kääretorttukakku" sisältä päin. Aika metka! Väliin halusin tehdä uuden makukokeilun ja täytin kääretortun maapähkinävoilla ja valkosuklaamoussella. Tykkään itse makean ja suolaisen makuyhdistelmistä, joten nams! Pieni pala kakkua oli jääkaapissa vielä pari päivää myöhemmin ja mielestäni maku ja koostumus oli parhaimmillaan vasta siinä vaiheessa, kun oli saanut mehevöityä kaikessa rauhassa. Löysin kuvalliset ohjeet kakun rullailusta eräältä britti-sivustolta, mutta en nyt millään löydä sivua uudelleen että olisin saanut laitettua linkin sinne. :( Helppo tämä joka tapauksessa oli tehdä! Leikataan vaan torttupohja halutun levyisiksi suikaleiksi (sen levyisiksi, minkä korkuisen kakun haluaa). Itse tein tätä varten kaksi pohjaa, että kakkuun sai korkeutta. Suikaleiden päälle halutut (tykyt, ettei valu!) täytteet ja rullataan pyyhkeen avulla, ihan kuin normaali kääretorttu. Lopuksi nostetaan rulla pystyyn kakkulautasen päälle. Itse annoin kakun jässähtää yön yli jääkaapissa ja kääriin varotoimiksi pyyhkeenkin kakun ympärille levahtamisen estämiseksi. Nami nami! :)

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava! Ja näyttää niin herkulliselta, että kuola valuu :D

    P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3 Hyvää tämä kyllä olikin, namskis! ;)

      Poista