lauantai 18. huhtikuuta 2015

Neiti vaaleanpunainen*

 Tällainen vaaleanpunainen unelma pääsi koristamaan erään nuoren neitin ensimmäisen juhlan kakkua. :)
Ensimmäistä kertaa olin jopa suhteellisen tyytyväinen tekemääni gerberaan. :P


Yllätyskakku!

 Kipeiltyäni pääsiäisen, päätin herkku-palkita ihmisiä seuraavana viikonloppuna. :) Idean lainasin kinuskikissan pinjatakakusta. Pieni ja älyttömän suklainen kakku on koottu unelmatorttupohjan paloista pyöreäpohjaiseen kulhoon. Vuorasin siis kulhon kelmulla, latelin kerroksen pohjan palasia, väliin simppeliä täytettä appelsiinituorejuustosta ja kermasta, sekä ohut sipaisu suklaalevitettä (esim Nutella tai Niki), toinen kerros pohjaa, jonka päälle kerros kaakaovoikreemiä. Sitten kehitelmä hetkoseksi pakastimeen. Keskelle siis jää "pesä" karkeille, jotka lisäsin kreemin jässähdettyä kovaksi. Karkkien päälle vielä loput pohjan murenot ja kreemiä, pinnan tasoittelu ja hetkoseksi kylmään.Nyt tätä selostusta kirjoittaessani herää kytevä harmitus, etten ottanut vaihekuvia.. :l

Tämä oli siis "hieman" extempore viritelmä, mutta ällityttävän hyvin jämäkät täytteet pitivät laitoksen kasassa, kun se hetkosen sai kylmässä kelliä ennen kippausta tarjoiluastialle. Nopeat kermapursotukset päälle ja ai että oli HYVÄÄ + lasten (ja aikuisten;)) ilmeet kun kakun sisältä paljastui murukätkö! Noms!

pääsiäispöljäilyä

 Oli sitten muuten eka (ja toivottavasti vipa) kerta kun leivon kuumeisena! Ihmeen hyvin se sujuikin, kun tarpeeksi vahvan lääkearsenaalin veti kitusiinsa. Sen verran olin tokkurassa, etten enää kunnolla muista miten toteutin tämän maidottoman luomuksen täytteet!! Jotain marjaisaa Yosa-välipalajuttua ja vaniljakreemiä vissiin laitoin vaaleiden pohjien väliin.. Toivottavasti maistui!
Koristeet olin luojalleen kiitos tehnyt jo monta iltaa aikaisemmin. Sekin homma lähti vähän lapasesta (taas). Ohjeena oli "muniva pääsiäiskukko".. No mutta löytyyhän sekin toki tuolta krääsän paljoudesta! :P
 Kukolla on vaikeuksia..
 ..jotka eivät paljon näytä hetkauttavan ylimielisen näköistä pupua.
 Pajunkissojakin piti änkeä rusetin alle.
Tämmöstä tällä kertaa. :)

Pikkuinen rekkamies*

Rekkamiehen pojan kastekakku sai koristeekseen tämän sokerisen nuoren herran<3



Aurinkoinen mangojuustit gluteenittomana ilman liivatetta

Päivitykset ovat olleet ikävästi retuperällä jo useamman viikon. Laiskuuden lisäksi syyllisinä voidaan mainita tietokoneongelmat (ARG!) ja kuume (minulla 36,8 astetta saa jo huimaamaan hulluna ja 37,7 tarkoittaa kykenemättömyyttä nousta sängystä ja vähintään kooma-humalaista olotilaa), jota poden noin parin vuoden välein. Nyt se päätti tulla pääsiäiseksi ja siinä menikin sitten pari viikkoa ennen kuin alkoi taas tuntua ihmismäisemmältä. :P

Olen jo pitemmän aikaa koittanut metsästää hyvää ohjetta liivatteettomaan hyydyke-juustokakkuun, mutta ne tuntuvat olevan kiven alla. Rupesinpa siis sooloilemaan! ;P Pääsiäiseen oli tällöin vielä viikko, joten oli hyvä aika ottaa kevyt varaslähtö. ;)
Agar agarin (joka on siis levästä valimistettu korvike liivatteelle, joka taasen on valmistettu sian nahasta) kanssa en oikein vieläkään ole sinut ja jännitän sen käsittelyä ihan hulluna! Tällä kertaa homma sujui kuitenkin mallikelpoisesti! :) Sen verran täytyy kyllä huomauttaa, että kaikenmaailman vattavaivaasena tuo agarkaan ei isompana määränä meikäläisen rummulle sovi. "Hanurimusiikki" nimittäin raikaa illan ilona aina kun syön väärin ja isompi määrä agar agaria sai kyllä polkan soimaan! ;)
 Oksat ja lehdet, sekä pesän olen tehnyt valuttamalla tummaa -ja maitosuklaata pellille levitellylle leivinpaperille. Nopean pakastuksen jälkeen suklaa on sopivan kylmää ja kovaa, eikä sula heti sormiin kun sitä asettelee kakun päälle. Pesän pääsiäismunat ovat viinirypäleitä ja ananaskirsikoita ja aurinkona loistaa ohut siivu sitruunaa. :)
Yllättävän siistin leikkausjäljen näillä värkeillä sai aikaan, vaikka eihän tämä nyt liivatekakkujen siisteydelle vertoja vedä.
Jos innotuit kokeilemaan, niin tässäpä sinulle ojeen tynkää. Tätä tehdessä koitin muistaa laittaa määriä samoin tein ylös. Jos kaipaat lisää makeutta, heitä sokeria joukkoon hieman enemmän. Itsellä oli kerrankin tavoitteena saada hitusen vähä-sokerisempi kaakkeli pöytään. ;)

Aurinkoinen mangojuustis

 Pohja:
n.100g pehmeää voita
2dl mantelijauhetta
1dl mantelirouhetta
1rkl sokeria
3rkl leivontakaakaota

Sekoita ainekset huolellisesti ja painele irtopohjavuoan pohjalle (vuoraa vuuan pohja ensin leivinpaperin palalla).
Laita vuoka pakastimeen (tai jääkaappiin, mutta tällöin kannattaa varata pitempi aika pohjan jähmettymiselle. Voihan tämän toki tehdä jo edellisenä päivänäkin valmiiksi jääkaappiin).

Kaakaotäyte:
4dl vispikermaa
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/2dl sokeria
600g maustamatonta tuorejuustoa
3rkl leivontakaakaota

Vatkaa kerma tanakaksi vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri joukkoon n. vatkauksen puolivälissä. Siirrä kerma jääkaappiin ja vatkaa huoneenlämmössä hetken oleillut tuorejuusto yhteen kaakaojauheen ja sokerin kanssa. Kääntele kerma varoen tuorejuustoseoksen joukkoon. Levitä täyte tasaiseksi kerrokseksi jo hieman kovettuneen pohjan päälle ja siirrä odottamaan kylmään, mieluiten pakastimeen.

Mangotäyte:
10g agar agaria + n. 1dl vettä
1 purkki (0,5 l) Bonne mangososetta

Kaada mangosose tehosekoittimen/sähkövatkaimen kulhoon odottamaan.
Agar agarin käyttöön tuntuu löytyvän ohje jos toinenkin. Itse tein näin: Mittaa jauhe keittiövaa'alla ja lisää joukkoon n. 1dl KYLMÄÄ vettä. Laita vettä tilkkanen enemmän, jos seos näyttää turvotessaan puuroutuvan kovaksi töhnäksi. Turvota n. 10 minuuttia. Keitä agaria kevyellä lämmöllä, kunnes seos on sulanut tasaiseksi velliksi. Varo keittämästä liian pitkään, koska agar agar voi lukeman mukaan menettää tehoaan. Laita mangosose vatkautumaan ja kaada agar agar joukkoon tasaisena ohuena nauhana - kuitenkin reippaalla otteella, ettei se ehtisi kovin pahoin jähmettyä keittoastian reunoille. Vatkaa täydellä teholla. Jos agaria jää selkeästi keittoastiaan, sulata se uudelleen ja kaada sekaan. Kaada hyvin sekoitettu mangoseos varovasti vuokaan, tasoita pinta ja nosta jääkaappiin.

Kakun pinnalla on myös kakkukiillettä, jota nyt vain halusin kokeilla, kun ikinä ei ole tullut käytettyä. En voi kuitenkaan sitä tähän suositella, koska kakkua leikatessa kiille lähti vain ikävästi liikkumaan kakkulapion mukana ja valui tarjoilulautaselle. Lisäksi se oli ihan turha, koska mangopinta kiiltää kyllänsä komeesti ilman erillisiä kiilteitäkin! ;)

Koristelin juustiksen sen oltua muutaman tunnin kylmässä (tein kakun aamulla ja koristelin illalla), mutta varmintahan läjässäpysymiselle olisi, kun kakku saisi olla kaapissa yli yön. Syötyä tämä tuli vasta seuraavana iltapäivänä.

Hyvää oli, vaikka illalla äiskällä vähän paikat natisikin! :D