tiistai 22. joulukuuta 2015

Kummitytön kastekakku

Meille suotiin kunnia saada kolmas kummilapsi<3 :)
Prinsessan äitiä kuunnellen toteutin kakun ulkokuoren. Sisuksen suklaisuustoiveet menevät isin piikkiin. ;)
Kakun pinta kreemiä ja koristukset toki sokerimassaa. Päälle olen vielä suihkinut helmiäistä. :)
Sisältä löytyy Suklaapossun mehevää suklaakakkua gluteenittomana ja suolapähkinöillä höystettynä. Täytteinä kinuskimoussea ja valkosuklaamoussea, johon raastoin sekaan maitosuklaata.
Kyllä! Tämä isi tykkää suklaasta! :D




Kanella Inna-Aurora<3

Mikon työkalupakki

Lankomiehelle piti tehrä oma työkalupakki, johon nallukkojen ystävänä kuului tietenkin myös oma eväskarhu. ;)
Suklaapossun ältsinhyvän gluteenittomana toteutetun pohjan välissä pätkismoussea, jonka heitin päästäni. Taisin sekoitella laatikollisen sulatettuja pätkiskonvehteja kermavaahdon, maustamattoman tuorejuuston ja parin liivatteen kanssa.

Kakun ulkopinta kreemiä, lukuunottamatta tietenkin koristeita, sekä kantta ja ripaa, joka piti tukea varrastikun avulla paikalleen.
Karhutölkistä tuli ihan hauska. Siihen sopi tekstiksi "herrasmies", koska sellainen Mikko viisi vuotiaan kummityttönsä mukaan on; onhan Mikko sentään tarjonnut hänelle pillimehun kesällä<3




Karhunpoikaset pesäkolossa. Hyvin sopii pikkuinenkin mukaan. :D

Lohnarin kouluttaja-Monster High-tytölleni

Näin koulutat lohikäärmeesi-leffat, sekä Monnster High ovat meidän 7-vuotiaalla kovassa huudossa. Niinpä kakkutoive kuului:"semmonen kakku missä mä ratsastan Hampaattomalla(se on siis se super-ihana lohnari noista leffoista, tykkään<3) Monster High-tyttönä."
Asia selevä. :)

Itse kakkuhan on hyvin simppeli purkautuva tulivuori. Isoin työ ja keskittyminen oli massiivisessa koristeessa, joka saa kuivua nyt muutaman kuukauden, ennenkuin se saa paikkansa tyttyöjen huoneen katossa. Nähtäväksi jää miten se tulee kestämään. :)
Nyt on kehuttava itseään sen verran, että edellisen viikon pettymyksien jälkeen taputtelin kyllä nyt ittiäni hyväsesti selkään. Esikoisen ilme kruunasi tottakai koko homman! :)





Elsaa ja Ninjagoa

Samalle lauantaille osui kahdet kakkukemut. Toinen niistä oli Frozen-teemalla ja toinen kakku meni kummipoikaselleni, joka on valtava Ninjago-fani. :)
Älytön lenssu oli päällänsä tuolloin(kin..aivan kuten koko tämän riivatun syksyn! Yhtäkään kakkua en oo tehnyt niin ettei vähintään nokka ois vuotanu:/ ) ja ihan aikusten oikeesti valtava osa ajasta kului jatkuvaan rumbaan nenäliinan ja käsien pesun välillä. Ei kiva. Lopputuloksiinkaan en sitten ollut hirmuisen tyytyväinen. ;/ ..sankarit onneksi olivat tyytyväisiä ja se kai se tärkein.

Uutta oli leikkiminen glukoosisiirapin kanssa. Sillä kun saa tehtyä "jäätä" ja muuta jänskää. :) Kokeilin aika montaa konstia ennenkuin olin tyytyväinen (tähänkään ei mennyt yhtään aikaa.;P), mutta Dan Sukkerin sivuilta taisi löytyä paras ohje, kohdasta kovat karamellit.

Molempien kakkujen sisästä löytyi samat täytteet..joita en enää muista.!..eli se siitä osiosta. :D







Hulkkia ja Paavo Pesusientä

Kummipojalla kaksoisveljineen oli niin ikään viis vee juhlat<3
Hiukan pitkin hampain jätin kekkerit väliin, kun sain haaveilemani mahdollisuuden painella muutamaksi päiväksi pohjoseen (harmitti jäärä juhlista, mutta kyllä mun sieluni niiiiiin kaipas sitä reisua<3). Kakun sijaan tein juhliin pelkän koristeen, jota varten oli lueteltuna liuta aiheita. :D
Lopulta päädyin Hulkin käteen (joka kyllä näyttää eittämättä zombien kädeltä..) tuunattuna Paavo Pesusienellä ja magneettirakennussarjalla. :P

Käden sisus on vaahtokarkki-riisimuromassaa ja muut osat sokerimassaa. Varsinaisen kakun juhlille toteutti poikien Päivi-mummu. :)




maanantai 21. joulukuuta 2015

Viis veen norsu-kakku

Rakas keskimmäisemme saavutti legendaarisen viisveisaus-iän<3 Nyt jo! :O
Norsuja suuresti fanittava kirppuliisamme olikin jo melkein vuoden tiennyt, että seuraava synttärikakku on sitten ilimanmuuta "noosu-kakku".
Tätä olikin hirmusen kiva värkätä!
Norsun alaleuan kohdilla menee kakkupahvi, joka jakaa kakun kahteen kerrokseen ja leikkaaminen oli näin ollen helppoa. Norsun korvat, kärsä, häntä, syöksyhampaat, sekä nuori ratsastaja on tehty sokerimassasta. Päällä kakussa on sveitsiläinen marenkivoikreemi ja sisällä gluteenittomat unelmatorttupohjat, sekä jo monesti hyväksi havaittu ja äärimmäisen simppeli kermavaahtoa + murskattuja ranskanpastilleja-täyte. Nami nami! :)


Meirän iki-ihana hempukka<3<3<3<3<3

Anopin ompelukone

Huh miten on aikaa viime postailusta! :O Ei vaan näköjään millään ehri kiukutella tämän takkuilevan tietokoneen ääressä. :(
Noh mutta! Mun ihanalla anopilla oli syyskuussa synttärit ja jotakin mustikkajuustokakun tynkää taisin Pirkolle tehrä (Tässäpä tämä pitkän viiveen hauskuus nyt piileekin: kun aikaa kuluu, EN MUISTA ENÄÄ MITÄÄN YKSITYISKOHTIA). Sankarihan on ammatiltaan ompelija ja oonpahan jokusenkin tantun saanut käyttökelposeen kuntoon hänen tuunaavissa kätösissään. :) Juustiskaakun päällä siis pikkiriikkinen ompelukone ja tykötarpeita. :)
Juhlapäivänä satoi raakasti vettä, joten koristeenkin pinnalla kiiltelee vesipisaroita. Tarpeeksi lujaa en siis autosta tupahan juossut. ;P